Hän on täällä jälleen! Tohtori Marie Mahon saapui alkukesäksi Ruralia-instituuttiin Mikkeliin vierailevaksi tutkijaksi. Hän on maantieteen professori Galwayn yliopistosta Länsi-Irlannista.

Marie on tuttu Mikkelin kävijä. Edellisen vierailukerrat ovat vuosilta 2014 ja 2018. Marie kiittelee Mikkelin alkukesän aurinkoista ja lämmintä säätä.

– Haluan saada syvempää käsitystä siitä, miten tärkeää taide ja kulttuuri ovat maaseudun kehitykselle. Siksi olen jälleen täällä; kuukauden tutkimusmatkalla Etelä-Savossa.

Marie on ollut kiinnostunut maaseudun kysymyksistä koko tutkijanuransa ajan.  

Hän on tutkinut ja julkaissut raportteja kaupunkien ja maaseudun suhteista ja kehityksestä, paikallisidentiteetistä sekä taiteen ja kulttuurin merkityksestä maaseudulle.

Vuonna 2018 Mahon sai kuukauden mittaisen Ruralia Visiting Scholar-stipendin, ja hän oli tuolloin Mikkelin kampuksella työskentelemässä tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläisen kanssa.  

–  Tutkimme taiteen, kulttuurin ja luovuuden roolia maaseudulla kulttuurisista, sosiaalisista ja taloudellisista näkökulmista.

Tutkijoiden huomio kohdistui paikallisten taidefestivaalien arvoon maaseudun kehitystä edistävinä tekijöinä. Tutkimus kohdistui kahden festivaalin tutkimiseen ja vertailevaan analyysiin. Tutkittavana olivat Salmelan Taidekeskus Etelä-Savossa ja Boyle Arts Festival Irlannissa.

–  Jatkossa tavoitteenani on tutkia sitä, kuinka Salmela ja Boyle Arts Festivals edistävät oman alueensa kestävyyttä pandemian jälkeisellä aikakaudella tavoilla, jotka ovat tukeneet alueiden kehitystä kriisin läpi.

Teksti: Tapio Honkamaa
Kuvat: Ruralia-instituutin arkisto

MUC:n asiantuntijat kiertävät kouluilla kertomassa omista tutkimusaloistaan.

Moni ulkopuolinen ei välttämättä tiedä, millaista huipputason tieteellistä tutkimusta, koulutusta ja kehittämistyötä Mikkelin yliopistokeskuksen eri yksiköissä tehdään.

Tilanteeseen on tulossa muutos: uudella tiedekiertueella yliopistokeskuksen asiantuntijat jalkautuvat omista työhuoneistaan ja tutkimusyksiköistään erilaisten kuulijoiden pariin kertomaan omista tutkimusaiheistaan.

– Viemme tiedettä sinne, missä on kuulijoita, tiivistää asiantuntija Ulla Jurvanen Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksiköstä.

Keväällä 2024 tiedekiertueella tavoiteltiin erityisesti ysiluokkien oppilaita. Kiertue vieraili neljällä mikkeliläisellä koululla. Mukana kiersi kaksi yliopistokeskuksen asiantuntijaa, professori Juha Helenius Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista ja tutkijatohtori Mika Aalto LUT-yliopistolta.

Helenius puhui oppilaille ruokaturvasta ja omavaraisuudesta, Aalto puolestaan eri energiamuodoista ja energiaomavaraisuudesta. 

– Kouluilla kiertue on otettu todella hyvin vastaan. Opettajat ovat tarttuneet teemoihin ja löytäneet vierailuille tilaa aikatauluista. Yläkouluille tällainen on uusi aluevaltaus, Jurvanen sanoo.

– Oppilaat puolestaan ovat todenneet, että tiedekiertue on ollut kivaa vaihtelua opetusohjelmaan ja he ovat jaksaneet kuunnella asiantuntijoita hyvin. 

Syksyllä tiedekiertueella on ollut puhujana tutkijatohtori Mirka Viitala LUT-yliopistolta teemanaan puhdas vesi ja mikromuovit vesistöissämme.

Tiedekiertue on osa Mikkelin yliopistokeskuksen tiedekasvatusta, jota tehdään eri ikäluokille. Tiedekiertueen puheenaiheet on suunnattu nimenomaan yhdeksäsluokkalaisille, mutta kuulijoina on ollut myös seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisia.

– Puhujia on ohjeistettu, että aiheet täytyy esittää helposti ymmärrettävästi ja vuorovaikutteisesti. On tutkijoillekin hyvä, että he miettivät omaa tutkimustaan käytäntöön, Jurvanen toteaa.

Myös tutkijat ovat olleet innoissaan hieman erilaiselle kuulijajoukolle esiintymisestä.

– Moni on aiemmin opettanut vain yliopisto-opiskelijoita ja yksi puhujista totesikin, että hän on tuntenut itsensä kuin kansankynttiläksi, kun on päässyt kertomaan tutkimuksesta nuoremmille ikäluokille.

Mikkelin yliopistokeskuksella on suunnitteilla myös teemapooli, josta opettajat voisivat etsiä opetusohjelmaan sopivia aiheita ja asiantuntijoita. Niitä onkin tarjolla laaja repertuaari, sillä yliopistokeskuksella työskentelee kolmen eri yliopiston asiantuntijoita.

Teksti: Elina Jäntti

Kuvat: Ulla Jurvanen

Mikkelin yliopistokeskuksen tiedekasvatuksen ja Muistin yhteistyönä tehty pakopeli opettaa ryhmätyötä, tulkintojen tekemistä ja lähdekriittisyyttä hauskalla tavalla.

Numerokoodilla lukittuja pieniä arkkuja nököttää eri puolilla Sodan ja rauhan keskus Muistin näyttelytiloja. Tiloissa kiertelee joukko Ristiinan koulun kahdeksasluokkalaisia, jotka koettavat löytää avauskoodeja arkkuihin erilaisia tehtäviä ratkomalla. Kun koodin ratkaisee, saa auki seuraavan arkun, josta paljastuu seuraava tehtävä. 

Meneillään on Emman mysteeri -niminen pakopeli, jonka ideana on hypätä historiantutkijan saappaisiin kuvitteellisen tarinan avulla. 

– Pakopeli esittelee hauskalla tavalla, millaista historiantutkijan työ on. Mukana on erilaisia kuvitteellisia valokuvia ja dokumentteja, ja pelissä hyödynnetään myös Muistin näyttelyitä ja materiaaleja, kertoo Mikkelin yliopistokeskuksen tiedekasvatuksesta vastaava projektipäällikkö Heidi Huovinen.

Pelin ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Heidi Huovinen ja Muistin pedagogi Mikko Siitonen. Peli on suunnattu kaikille kahdeksasluokkalaisille, ja Muisti tarjoaa sen ilmaiseksi mikkeliläisille kouluille.  

Pakopeli lähtee liikkeelle kertomuksesta, jossa Emman perheellä on salaisuus. Sitä aletaan keriä auki historiaan liittyvillä kronologisilla tehtävillä ja erilaisia lähteitä käyttämällä.

– Halusimme tuoda historiantutkimuksen eläväksi. Mikrofilmien lukeminen ei ehkä kiinnosta yläkoululaisia, mutta tutkimuksen tekoa voi oppia myös pelin avulla, Siitonen sanoo. 

Pakopeli opettaa Siitosen mukaan ryhmässä toimimista, kärsivällisyyttä ja asioihin perehtymistä.

– Siitä voivat saada onnistumisen elämyksiä sellaisetkin oppilaat, jotka eivät koe onnistumisia koululuokassa.

Toinen puoli on tiedekasvatus. Peli simuloi historiantutkimusta, jossa erilaisia lähteitä ja tietoja yhdistelemällä tehdään johtopäätöksiä ja tulkintoja. 

– Historiantutkimus on kuin palapeli: kun kaikkia paloja ei löydy, joudutaan tekemään tulkintoja. Tarvitaan myös lähdekriittisyyttä. Pelissä esimerkiksi kerrotaan diktaattorista, jolloin pelaaja joutuu pohtimaan, voiko hänen kertomaansa luottaa, Siitonen sanoo.

Mukaan on ujutettu myös demokratiakasvatusta, sillä lopuksi pelaajaryhmät saavat äänestää yhdessä tarinan loppuratkaisun. 

Pakopelin läpi pelanneet Ristiinan yhtenäiskoulun kahdeksasluokkalaiset Sanni Kauria, Vili Häkkinen, Emin Forik ja Riina Roponen pitivät kokemusta hauskana.

– Varsinkin vihjeiden ratkominen oli helppoa mutta hauskaa, ja meidän ryhmässä tiimityö oli tosi hyvää, Sanni Kauria toteaa.

Oppilaiden mielestä pakopelaaminen on hyvä keino oppia uutta. Opettavaisinta oli ryhmätyön tärkeys.

– Samalla sai myös tutustua uusiin historiallisiin juttuihin, Vili Hänninen sanoo.

Pakopeli on osa kouluille suunnattua tiedepolkua, jota koordinoi Mikkelin yliopistokeskus. Pelistä on suunnitteilla myös Muistiin palvelutuote, jota voidaan tarjota esimerkiksi tyky-ryhmien ohjelmaksi.

Keväällä 2024 pakopeliä olivat mukana ohjaamassa Xamkin yhteisöpedagogian opiskelijat Kosmo Heinonen ja Juno Janhunen, jotka suorittivat samalla opintoihin kuuluvaa harjoitteluaan.

Teksti ja kuvat: Elina Jäntti

Mikkelin yliopistokeskuksella kaivataan opinnäytetöille paikallisia aiheita. Niiden määrää pyritään lisäämään apurahoilla.

Asiantuntija Merja Hölttä Mikkelin yliopistokeskuksesta sanoo, että opinnäytetyöt ovat osa alueellisen yhteistyön kehittämistä. Mikkelissä toimii kolme eri yliopistoa, joiden osaamisen kärjet ovat ruoka, vesi, energia ja kansainvälinen liiketalous.

Paljonko opinnäytetöitä tehdään ja paljonko niistä on paikallisia?

– Tällä hetkellä paikallisesti opinnäytetöitä tehtäviä kandidaattitutkielmia valmistuu vain Aallon koulutusohjelmassa ja varmasti pian myös vesitekniikan maisteriohjelmassa, koska koulutus alkoi vasta 2023. Jokainen opiskelija tekee opinnäytetyön, joten Aallossa niitä täällä Mikkelissä valmistuu vuosittain 70-80. Osa niistä on paikallisista aiheista.

– Haluamme kasvattaa paikallisuutta ja tarjota osaamista myös muihin Mikkelissä toimiviin kärkiteemoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan ei tarvitse olla Mikkelissä opiskeleva ja ohjaus voi tulla muualta, mutta saisimme kuitenkin opiskelijoita tekemään opinnäytetöitä paikallisista aiheista. Tähän olemme ottaneet vinkkiä Lahden yliopistokeskuksen starttirahamallista ja suunnittelemme vastaavaa apurahakuviota myös Mikkeliin. 

Löytyvätkö aiheet kohtuullisen helposti, ja saavatko opiskelijat niitä valmiiksi aikataulussa?

– Ainakin Aallon mallista tulee positiivista viestiä niin, että aiheita kyllä riittää. Mutta mikä osa opinnäytetöistä on lopultakin paikallisia, sitä en osaa sanoa. Pitää kuitenkin muistaa myös se, että kaikille aiheille ei löydy tekijää, vaikka ne olisivat kuinka kiinnostavia. Siihenkin toivon tämän stipendin tuovan houkuttelevuutta. 

– Apurahoilla palkittavat työt ovat pääasiassa kanditason töitä, jotka ovat useimmiten esimerkiksi erilaisia selvitystöitä tai kirjallisuustutkimuksia. Nämä ovat yrityksille ja organisaatioille matalan kynnyksen töitä ja voivat toimia vaikkapa esiselvityksenä isommalle toimeksiannolle, mitä maisteritason ja väitöskirjatason opinnäytetyöt ovat. 

Onko yritysten tai muiden aiheiden tarjoajien kanssa riittävästi yhteistyötä?

– Ei vielä tällä hetkellä, mutta tästä on lähdetty keskustelemaan ja verkkoja virittämään. Resursseja tähän yhteistyöhön ja yhteydenpitoon ei valitettavasti ole riittävästi. Tarvitaan lisää kohtaamisia ja paikkoja missä markkinoida opinnäytetyömahdollisuuksia.

– Kun saadaan kaikki valmiiksi, asiasta aletaan kyllä rummuttamaan eri kanavissa. Nähtäväksi jää saadaanko aiheita, kohtaavatko tekijät ja aiheet sekä houkuttelevuus ja onko apurahoilla roolia tässä kuviossa. Siksi tätä kokeillaankin, toteaa asiantuntija Merja Hölttä.

Teksti: Tapio Honkamaa
Kuvat: Ulla Jurvanen, Venla Tuomala

Arctic Natural Products etsii tietä Etelä-Savosta vientimarkkinoille

– Hoidan kaikkia tehtäviä hallituksen puheenjohtajasta varastotyöntekijään, naurahtaa Arctic Natural Products Oy:n perustaja Heidi Gustafsson.

Gustafsson perusti sieniin, metsämarjoihin ja yrtteihin keskittyvän Arctic Natural Productsin vuonna 2015 samaan aikaan, kun jättäytyi pois pankkiuraltaan. Yritys toimii Savonlinnassa, yrittäjä on itse kirjoilla Helsingissä.

Yrityksen suunta on alun alkaen ollut vientimarkkinoilla ja varsinkin Aasiassa, missä Gustafsson näkee todella paljon mahdollisuuksia.

 – On helppo nähdä, miten aasialaiset matkailijat innostuvat saadessaan vaikkapa puolukkaa, mustikkaa tai tyrniä eteensä. Puhtaus, kestävyys ja vastuullisuus ovat arvojamme, joita asiakkaatkin arvostavat.

Gustafsson sanoo, että uusien markkinoiden avaaminen on kovaa, pitkäjänteistä työtä. Apua markkinoiden tutkimiseen löytyi yllättäen omasta maakunnasta.

 Gustafssonin tielle osuivat Aalto-yliopiston International Business -kandidaattiohjelmassa opiskelevat Milla Immonen ja Linh Ha, jotka tekivät opinnäytetyönsä Arctic Natural Productsille.

– Alkuun oli ajatus, että ei ota, jos ei annakaan. Oli positiivinen yllätys, että löytyi jopa kaksi Aasiasta kiinnostunutta, innokasta opiskelijaa.

 Immonen selvitti työssään, mitä kaikkea kestävyyskärjellä edettäessä tulisi huomioida Etelä-Korean markkinoille mentäessä. Linh Ha taas keskittyi Vietnamin markkinoihin ja arvioi Arctic Natural Productsin tuotteiden markkinapotentiaalia paikallisten vähittäiskaupassa.

 Immonen ja Linh ovat kumpikin olleet tyytyväisiä opiskeluaikaansa International Business -kandidaattiohjelmassa. Kaksi vuotta on hurahtanut Mikkelin kampuksella hyvissä merkeissä.

 – Oli oikea päätös hakeutua tänne. Koulutus on ollut monipuolista, sanoo paljasjalkainen helsinkiläinen Immonen.

Lopputyö yhdessä yrityksen kanssa sopi Immoselle hyvin.

– Aihe oli konkreettinen ja hyödyllinen. Olihan se työläs, mutta myös tärkeä ja opettavainen. Paikan päällä Etelä-Koreassa en käynyt, vaan hoidin yhteydet puhelimitse ja sähköpostitse.

 Vietnamilainen Linh on hänkin tyytyväinen kahden vuoden rupeamaansa Mikkelissä, missä hän on saanut sanojensa mukaan opiskella hyvin kansainvälisessä ilmapiirissä.

 – Opinnäytetyön laatiminen sujui hyvin, koska saatoin käyttää äidinkieltäni ja tutkia tuttuja markkinoita.

Gustafsson on tyytyväinen yhteistyöhön mikkeliläisen yliopistoväen kanssa, mutta yhteyden löytyminen ei ollut itsestään selvää. Hän kuvaa yhteyden syntymistä ”positiiviseksi vahingoksi”.

– En edes tiennyt, että Mikkelissä on tällainen koulutus, ja että siellä on niin paljon kansainvälisiä opiskelijoita.

 Gustafsson arvioi, että moni yritys hyötyisi yhteistyöstä Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa. Hän sanoo, että nykyopiskelijat ovat fiksuja maailmankansalaisia.

– Kun täällä on paikallisesti mahdollisuus käyttää heitä hyödyksi, on se loistava voimavara yrityksille.

 Yliopistokeskuksella yritysprojekti syntyi useiden yksiköitten yhteistyönä, sanoo Mikkelin yliopistokeskuksen Etelä-Savon ruokaklusterin kontaktihenkilö Päivi Pylkkänen Ruralia-instituutista.

 – Yliopistokeskus haluaa vahvistaa Mikkelissä toimivien yliopistoyksikköjen aluesidoksia ja yritysvaikuttavuutta Etelä-Savossa erityisesti sen omalla painotuksella: kestävä talous-ruoka-vesi.

 Opinnäyteyhteistyö on yksi konkreettinen väline. Pienet ruoka-alan yritykset eivät Pylkkäsen mukaan ehdi eivätkä välttämättä aina osaa tunnistaa opinnäytetyöksi soveltuvia aiheita.

 – Siksi katsoin, että tässä oli paikka, missä pystyin olemaan avuksi eräänlaisena luotsina. Autoin muotoilemaan yrityksen tietotarpeesta akateemiset tutkimuskysymykset.

 Myös opinnäytetöiden akateeminen ohjaaja Luken tutkimusprofessori Pasi Rikkonen on tyytyväinen yhteistyöhön.

 – Kandidaattitutkielmissa on sekä omasta näkökulmastani että varmasti myös opiskelijoiden näkökulmasta ekstramielenkiintoa, kun se kohdistuu suoraan yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen – tässä tapauksessa uusien markkinoiden avaamiseen suomalaisten luonnontuotteiden myynnissä, Rikkonen summaa.

Teksti: Tapio Honkamaa

Kansainvälistä osaamista maakunnan yrityksille

Aalto-yliopiston BScBA-opiskelijoiden opintoihin kuuluu opintojen loppuvaiheessa tehtävä kandidaattitutkielma (10 op). Kandidaattitutkielman tavoitteena on osoittaa, että opiskelija kykenee soveltamaan tieteellisiä menetelmiä ja tutkimustuloksia valitsemaansa kansainvälisen liiketoiminnan osa-alueen ongelmien ratkaisuun.

Opiskelijoilla on mahdollisuus tehdä opinnäytetyönsä myös eteläsavolaisille yrityksille ja organisaatioille, jotka ovat kiinnostuneet kehittämään toimintaansa. Koulutuksen pääpainon ollessa kansainvälisessä liiketoiminnassa, opinnäytetöinä tehdään esimerkiksi markkina-analyysejä, asiakastyytyväisyystutkimuksia ja muita yritysten toimintaan liittyviä selvityksiä.

Kandidaattitutkielmaprosessi ajoittuu vuosittain loka-huhtikuulle. Mahdolliset tutkimusaiheet tulisi olla Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön tiedossa viimeistään 21.9. mennessä. Huhtikuussa opiskelijat esittävät työnsä tulokset tutkielmaseminaarissa ja lopulliset tutkielmat valmistuvat huhtikuun aikana.

Yhteyshenkilö: Mari Syväoja, suunnittelija mari.syvaoja@aalto.fi

Apulaisprofessori tuli opettamaan entiseen opinahjoonsa

Espoolainen nuori mies Jukka Rintamäki ei ollut koskaan käynytkään Mikkelissä, kun hän parikymmentä vuotta sitten saapui kaupunkiin opiskelemaan.

Rintamäki suoritti Mikkelissä Aalto-yliopiston International Business -kandidaattiohjelmassa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon vuonna 2007. Alun perin hän haki ensisijaisesti Kauppakorkeakoulun Helsingin kampukselle, mutta on nyt tyytyväinen, että päätyi Mikkeliin.

– Se on paras epäonnistuminen, joka on elämässä eteen tullut.

Helmikuussa komeaa uraa akateemisessa maailmassa tekevä apulaisprofessori Jukka Rintamäki palasi tuttuihin maisemiin Aallon Mikkelin kampukselle. Tällä kertaa hän luennoi itse kolmiviikkoisen kurssin kandidaattiohjelman opiskelijoille.

– Mikkelissä on käytössä erinomainen konsepti, jollaista en missään muualla ole tavannut, sanoo paljon ulkomaillakin opettanut Rintamäki.

Omasta kokemuksestaan hän tietää, että Mikkelissä opiskelleet kandidaatit pärjäävät jatkossakin hyvin.

– Jatko-opinnoissa Mikkelistä valmistuneet menestyvät, sillä varsinkin esiintymistaidossa ja ryhmätaidoissa he ovat paljon monia muita edellä.

Kandidaatin tutkinnon jälkeen Rintamäki siirtyi Kauppakorkeakoulun Helsingin yksikköön suorittamaan maisteritutkintoa. Välillä yrityselämässä toimittuaan hän päätyi johtamisen tohtoriopintoihin. Väitöskirja valmistui 2016.

Väitöskirjaa varten Rintamäki opiskeli Lontoossa, Lundissa ja Kööpenhaminassa. Väitöskirjan valmistuttua hän palasi Lontooseen tutkijaksi kuudeksi vuodeksi. Sitten kutsui kotimaa, kun hän tapasi tulevan puolisonsa.

– Muutto takaisin Suomeen tuli eteen, kun tapasin Helsingin reissulla tulevan vaimoni, sanoo nykyisin Helsingin Maunulassa perheineen asuva Rintamäki.

Kotimaahan paluu tiesi työnhakua, joka ei ole akateemisessa maailmassa helppoa.

– Olin todella tyytyväinen, kun sain Aalto-yliopiston johtamisen laitoksen apulaisprofessuurin. Opetuksen lisäksi keskityn omaankin tutkimukseen ja osallistun myös julkiseen keskusteluun, sanoo virkaansa nyt 1,5 vuotta hoitanut Rintamäki.

Tutkijana ja opettajana Rintamäki haluaa opastaa nuoria mahdollisimman hyvin urapolun alkuun.

– Haluan tukea tutkijapolkuja, jotka tuottavat hyviä tutkijoita, opettajia ja kansalaisia. Voisi varmasti olla tyytyväinen, jos jättäisi maailman vähän paremmaksi kuin se on ollut aiemmin.

Mikkelin vuosistaan on Espoossa kasvaneella Rintamäellä vain hyvää sanottavaa, vaikka tähtäin oli alun perin toisaalla.

– Kuvaan aikaani ja opintoja Mikkelissä yhdellä sanalla ja se on mahtava.

Opintojen lisäksi Rintamäkeä viehätti Mikkeli muutenkin. Opiskelijaelämä ja opintosisällöt sopivat nuorelle miehelle erinomaisesti.

– Upeaa olivat lumiset talvet ja se, että kaikki oli lähietäisyydellä. Kimppakämpästä torin kulmalta ehti kaikkialle, opintoihin, harrastuksiin, kavereiden luo ja aina oli bileitä jossakin, muistelee Rintamäki hymyssä suin.

Teksti ja kuva: Tapio Honkamaa

Millaista oli eteläsavolainen ruoka ennen? Voisiko siitä saada oppia nykypäivään? Se selviää, kun otetaan arkistot avuksi.

– On löytynyt vaikka mitä kiinnostavaa tietoa. Koottuna siitä on jo yli satasivuinen nivaska, kertoo tietoasiantuntija Liisa Näpärä Kansalliskirjaston Mikkelin toimipisteestä.

Kansalliskirjasto on mukana kolmivuotisessa yhteishankkeessa nimeltä D.O. Saimaa ja Saimaa Academy of Gastronomy – Network development and learning, jossa Kansalliskirjaston osuudessa tutkitaan historiallisten aineistojen hyödyntämistä paikallisen ruokakulttuurin lähteenä. 

Mukana ovat myös Mikkelin kaupungin matkailupalvelut ja Ruralia-instituutti, joka vetää hanketta. Euroopan unionin osarahoittama hanke päättyy huhtikuussa 2026.

Näpärä sanoo, että Etelä-Savon ruokakulttuuri on hybridi, eli risteymä. Vaikutteita on saatu varsinkin Karjalasta ja Pohjois-Savosta. Tärkein tiedonlähde ovat sanomalehdet, joita on käytettävissä vuodesta 1771 alkaen. Myös kirjallisuutta käydään läpi.

– Kansalliskirjasto tuottaa tietopaketteja paikallisen ruokakulttuurin tueksi, eli mitä ruoka on ollut ja ehkä vielä mitä nytkin on. Tietopaketteja julkaistaan hankkeen aikana ja sitten myös hankkeen valmistumisen jälkeen ne ovat kiinnostuneiden käytössä.

Ruokakulttuurista kirjoittaminen lehdissä alkoi nostaa kunnolla päätään vasta 1800 – 1900-lukujen taitteessa. Näpärä sanoo, että esimerkiksi 1860-luvun nälkävuosista on merkintöjä muun muassa siitä, kuinka ankeasta ajasta on selvitty hengissä.

Vuodenkierto oli tärkeää ruokataloudessa. Maidon merkitys nousee enemmän esille vasta 1900-luvun kuluessa, kun karjatalous kasvaa tekniikan ja ravinnon parantuessa.

– Etelä-Savossa ruokatalous kiertyi aiemmin varsinkin leivän ja kalan ympärille. Niiden valmistukseen on ollut aineksia vuodenajasta riippumatta.

Etenkin leipä näyttää olevan savolaisen ruokatalouden selkeä vahvuus. Näpärä sanoo, että yritykset voisivat nostaa esiin nykyistä enemmän oman maakunnan leipää.

–  Leipä on ollut kirjoituksien mukaan Savossa parempaa kuin Helsingissä tai Hämeessä. Menneinä vuosikymmeninä on lehdissä etsitty palvelukseen savolaisen leivän leipureita. On puhuttu Suomen tai jopa maailman parhaasta leivästä.

Omaperäisiä eteläsavolaisia ruokia näyttävät Näpärän mukaan olevan erityisesti eri pitäjien 1980-luvulla nimetyt pitäjäruuat, kuten Haukivuoren tappaiskeitto tai mykyrokka ja kesävelli, jota on syöty Pieksämäelläkin. 

– Juvalaiset ryynimakkarat on kiinnostava tapaus, josta on vielä otettava lisää selkoa. Kasvipuolella nousee tattari, jota maakunnassa on viljelty ja käytetty aika paljon.

Oma lukunsa on juomakulttuuri, jota Näpärän mukaan on vaikea identifioida paikallisesti. Paljon on aineistoa salapoltosta ja kieltolaista, mutta paikallisinta ovat kuvaukset Mikkelin Oluttehtaasta.

– Kaiken kaikkiaan tämä on ollut kiinnostava tutkimusmatka Etelä-Savon ruoka- ja juomakulttuuriin länsisuomalaisena minulle itsellenikin, Näpärä toteaa.

Teksti: Tapio Honkamaa
Kuva: Venla Tuomala