Yliopistokeskus palkkaa lukiolaisia kesätöihin

Mikkelin  yliopistokeskuksen kampuksella nähdään ensi kesänä lukiolaisia kesätyöntekijöitä. Idean isä on tutkijatohtori Mika Aalto LUT-yliopiston Mikkelin kampukselta.

– Ajatus kesätyöntekijöistä tuli mieleen viime keväänä keskustelussa lukion lehtoreiden kanssa, Aalto sanoo.

Hän arvelee, että hyötyä olisi molemmin puolin.

– Lukiolaisilla on kova porras siirtyä korkeakouluun, kun opetustapa muuttuu. Keskustelimme, miten helpottaa siirtymistä.

Käytännön toteutus on vielä harkinnassa. Aalto on käynyt keskusteluja kaikkien yliopistokeskuksen yksiköiden eli Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, LUT-yliopiston sekä Kansalliskirjaston kanssa.

– Tuntuu, että kiinnostusta on joka puolella. Yliopistokeskus on ollut tukemassa hanketta alusta alkaen ja mahdollistanut tämän toteuttamisen.

Näillä näkymin Mikkelin yliopistokeskuksella nähdään ensi kesänä puolen kymmentä lukiolaista. Työtä on tarjolla kuukaudeksi eli kesäkuuksi.

– Tavoitteena on antaa nuorille motivaatiota opiskeluun ja meillä tänne yliopistomaailmaan uusia, nuorekkaita ajatuksia. Yksi tavoite on, että nuoret opettaisivat meille somen käyttöä. Meillä tutkijoilla se tuntuu olevan hankalaa.

Teksti: Tapio Honkamaa
Kuva: Ulla Jurvanen