Koordinaatioyksikön uusi asiantuntija Merja Hölttä: Etelä-Savo on erittäin herkullinen seutu

Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö sai vahvistusta, kun restonomi YAMK Merja Hölttä aloitti kesäkuussa uutena asiantuntijana. Hän haluaa auttaa Mikkelissä toimivia yliopistoja, yrityksiä ja opiskelijoita löytämään toisensa.

Asiantuntija Merja Hölttä

– Tavoitteena on, että saisimme yrityksiltä houkuttelevia opinnäytetyöaiheita Mikkelissä toimivien yliopistojen opiskelijoille, myös muilla paikkakunnilla opiskeleville. Sitä kautta haluamme saada aikaan uusia kohtaamisia yritysten, yliopistojen, henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken.

Höltän toimenkuva kuuluu Opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistokeskuksille suunnatulla lisärahoituksella rahoitettu kestävän talouden toimenpidekokonaisuuteen. Mukana hankkeessa ovat kaikki Mikkelissä toimivat yliopistot Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto ja Helsingin yliopisto.

– Tässä kokonaisuudessa ovat pääasiallisina teemoina ruoka ja vesi sekä yritysyhteistyö. Olen hankkeessa välikätenä eri toimijoiden välillä ja osallistun koordinaatioyksikön kaikkeen toimintaan, määrittelee Hölttä tehtäväänsä.

Kesän mittaan urakkaa uudelle asiantuntijalle toi jo valmiina olevan materiaalin läpikäyminen ja tavoitteiden terävöittäminen. Työ jatkuu edelleen.

-Olemme yhdessä työryhmän kanssa käyneet ideoita läpi ja kokonaisuus alkaa kirkastua. Koen varsinkin yritysyhteistyön kehittämisen erittäin tärkeänä osana kokonaisuutta, erityisesti kun Mikkelissä alkoi syksyllä uusi vesiteknologian maisteriohjelma LUT-yliopistossa.

Ruoka on Etelä-Savossa laaja kokonaisuus täynnä suuria mahdollisuuksia. Hölttä tuntee alan erityisen hyvin, sillä hän on työskennellyt Mikkelin ravintoloissa yli 20 vuotta. Hän työskenteli pitkään muun muassa Xamkin opetusravintola Tallissa ja ohjasi siellä opiskelijoita sekä opinnäytetöitä.

– Etelä-Savo on erittäin herkullinen alue, jossa on paljon monipuolista ruokatuotantoa ja potentiaalia. Puhdas luonto, puhtaat metsät ja paljon puhdasta vettä, niistä tulisi olla rohkeasti ylpeä.

Hölttä toivoo myös voivansa edistää yliopistokeskuksen ja siinä toimivien yliopistojen tarjonnan tunnettuutta nuorten ja yritysten parissa.

– Mikkelissä toimivien yliopistojen opinnot voitaisiin tehdä nykyistä tunnetummiksi ja helposti lähestyttäviksi. Yhtenä osana hanketta olisi tarkoitus kehittää opintotarjotin tai kokonaisuuksia, joista on helppo poimia omiin tarpeisiin sopivia osia eri yliopistojen tarjonnasta avointen- ja verkko-opintojen kautta Mikkelistä käsin. Mahdollisesti samalla löydetään myös tarve luoda kokonaan uutta koulutusta.

MUCin koordinaatioyksikkö on Höltän mukaan tiivis, hyvä viisihenkinen porukka, johon hän on kotiutunut hyvin.

– Etsin uutta suuntaa työuralleni ja tulin ilokseni valituksi asiantuntijan tehtävään. On ollut hienoa päästä mukaan ja saada haastaa itseään uudella tavalla.

Teksti: Tapio Honkamaa
Kuva: Ulla Jurvanen