Oletko kuullut vesikkeleistä? Vielä kaksi vuotta sitten minulla ei ollut niistä hajuakaan, puhumattakaan, miten ne vaikuttavat ihmisiin. Kuulin aiheesta ensi kertaa kollegalta, joka oli tehnyt yhteistyötä vesikkeleitä tutkivien kollegojen kanssa. Nyt ymmärrän, että vesikkelit ovat nanomittakaavaisia kalvorakkuloita, jotka välittävät informaatiota elollisen luonnon solujen, eli myös eri kasvi- ja eläinlajien välillä. Pienen pienet vesikkelit läpäisevät ihmisen ihon ja jotkut niistä voivat tunkeutua verenkiertoomme asti. Kuumin uusi tutkimusalue onkin vesikkeleiden mahdolliset terveysvaikutukset.
Terveysvaikutteiset vesikkelit ovat oivallinen esimerkki uusimmasta tieteellisestä tutkimustiedosta ja sen ihmismieltä kiehtovasta piirteestä: uusi tieto ruokkii mielikuvitustamme ja ajatteluamme. Uusi tieto on erinomaista raaka-ainetta ihmisten väliseen kanssakäymiseen, on aina kiinnostavampaa kuulla jotain uutta, kuin jauhaa samoja asioita, kulkea vain tuttuja latuja.
Historiasta löytyy paljon esimerkkejä mullistavista keksinnöistä, joiden vaikuttavuutta ei niiden syntyvaiheessa otettu todesta. Ehkä tunnetuin esimerkki on sähkö, jonka tiedämme mullistaneen maailman, mutta vielä 1800-luvun puolivälissä sen merkityksen ymmärsi vain äärimmäisen pieni joukko ihmisiä. Sähkö on myös hyvä esimerkki siksi, että sen ”keksijästä” on erilaisia tulkintoja. Usein merkittävillä läpimurroilla ei nimittäin ole yhteen henkilöön juontuvaa historiaa, vaan ne ovat syntyneet useiden ihmisten vuorovaikutuksen ja yhteistyön tuloksena. Myös sähkön tapauksessa yhden idea inspiroi toista ja niin edelleen.
Näin ei toimi vain tiede, vaan myös koko sosiaalinen maailmamme. Tieto syntyy ja kypsyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja saa siitä sisältöä sekä voimaa, joka kantaa kohti käytäntöä ja toimintaa. Tuohon ketjuun tarvitaan lukematon määrä erilaisia ihmisiä, näkökulmia ja kokemusta. Uusin tieto onkin pääsääntöisesti aina ”lähes käyttökelvotonta”. Se on alussa vain kehittymätön tiedon alkio, raakile, joka on vasta kypsymässä sosiaaliseksi tiedoksi, joka ketjuuntuu ja lopulta ratkaisee jonkin yhteisen ongelmamme. Tuossa tiedon jalostumisen pitkässä prosessissa kaikki vaiheet ovat tärkeitä. Uusi tieto voi myös jäädä raakileeksi tai hävitä kokonaan.
Nykyään on suosittua todeta, että jonkin asian tai organisaation johtaminen perustuu tutkittuun tietoon tai faktoihin. Tällä halutaan alleviivata sitä, että johtamisella on luja ja luotettava perusta. Väitän, että tällainen lausuma tarkoittaa käytännössä usein sitä, että päätöksenteossa käytetään vakiintunutta tietoa ja ajatusmalleja, jotka koetaan turvallisiksi.
Uusi tieto ei ole vakaata tai lujalla perustalla. Erityisesti syntyessään se on hyvin haurasta ja herkkää tuhoutumaan. Uusi tieto tarvitsee tukea ja suojelijoita, mutta myös huolellista testausta sekä alttiiksi asettamista. Ei välttämättä kuitenkaan vain kritiikille, vaan myös vuorovaikutukselle, jossa uutta tietoa voidaan kehitellä ja kytkeä edelleen muuhun tietoon ja toimintaan, jotka johdattavat parhaimmillaan kohti kaikkein vaikeimpien ongelmien ratkaisua.
Esimerkiksi Etelä-Savon kehittämisen ja uudistumisen kannalta edellä sanottu tarkoittaa, että meidän on oltava tarkkoja ja harkitsevia siinä, ettemme synnytä normatiivisia kehittämisen käytänteitä ja ohjausjärjestelmiä, jotka eivät anna tilaa uuden tiedon mullistavalle vaikutukselle. Valitettavasti laajasti omaksutussa hankepohjaisessa kehittämiskulttuurissa on piirteitä, jotka voivat – hyvistä pyrkimyksistä huolimatta – johtaa eräänlaiseen vanhan tiedon ja toiminnan kiertotalouteen. Tällöin uusi tieto ei pääse vaikuttamaan. Kysymys on kehittämiskulttuurista ja uuden tiedon arvon ymmärtämisestä – jatkuvasti muuttuvassa maailmassa uusi tieto on hauras, mutta selviytymisemme kannalta elintärkeä resurssi.
Torsti Hyyryläinen
tutkimusjohtaja
Helsingin yliopisto,
Ruralia-instituutti
MUC-johtoryhmän puheenjohtaja 2024
Kuva: Jarmo Panula
Vuoden 2025 Tieteenkesyttäjä on tutkijatohtori Mirka Viitala. Lahdesta kotoisin oleva Viitala työskentelee tutkijatohtorina LUT-yliopiston erotustekniikan osastolla Mikkelin alueyksikössä. Hänen tutkimuksensa keskittyy erityisesti mikromuoveihin ja niiden määrittämiseen tähdäten siihen, että mikromuovit saataisiin tunnistettua ja poistettua kattavammin erityyppisistä jätevesistä. Lisäksi Viitala koordinoi syksyllä 2023 Mikkelissä käynnistynyttä Vesiteknologian maisteriohjelmaa.
