DHNB-konferenssi tarjosi kattauksen työpajoja, paneeleita ja luentoja. Keskiviikon työpajassa tutustuttiin norjalaisten ratkaisuihin dataan liittyvistä työkaluista kuvasamankaltaisuuksien, sanavisualisointien ja kontekstihakujen kautta.
Avausluennossa kuultiin paitsi juuri käynnistyneestä tulivuorenpurkauksesta, myös eurooppalaisten data-aloitteiden suhteesta toisiinsa.
Huoli rahoituksen keskittymisestä ja siirtymisestä pois tutkimuksesta herätti mietintää, mutta ratkaisuksi on tarjolla erilaisia isojen aloitteiden eteenpäin jaettavia rahoituksia, jotka kuitenkin olettavat, että niitäkin haettaessa on jo ymmärrystä suurista eurooppalaisista data-aloitteista.
Oma osuuteni käynnistyi minuutin lightining talkilla ja jatkui posterien esittelyllä aulassa. Reilu kolmekymmentä muuta posteria tarjosi monenlaista tapaa lähestyä konferenssin aihetta ja osa oli myös esityksinä tarjolla.
Useampi konferenssin esitelmä osui todella hyvin meneillään oleviin projektihakuihin tai arvioitavana oleviin hakemuksiin ja toi uusia ideoita. Useammassa keskusteluissa muistutettiin, että Suomessa tehtävä yhteistyö kulttuuriperintöorganisaatioiden ja tutkijoiden välillä on hyvällä tolalla ja siihen on ansiokkaasti panostettu. Toisaalta oli havaittavissa myös sitä, mitä Suomessa kannattaa lähivuosina tehdä kulttuuriperintödatan suhteen, jotta pysymme muun maailman mukana.